top of page
  • Mitä rotuja koirassa on?
    Koirat tulevat mitä erinäisimmistä taustoista ja lähtökohdista, joten rotujen suhteen tilanne Portugalissa on hyvin erilainen, mitä Suomessa, missä lähtökohtaisesti tiedetään, mitkä koirat keskenään ovat risteytyneet. Portugalista adoptoitavien rescuekoirien kohdalla mitään tietoa roduista ei ole. Voit olla kuitenkin varma, että useimmiten taustalla on montaa upeaa rotua! Koiran tarkemmat luonteenpiirteet alkavat vasta kotiutumisen jälkeen erottua paremmin ja on myös paljon itsestä kiinni, miten eri ominaisuuksia vahvistaa. Monilla koirilla saattaa olla riistaviettiä - ja toisinaan podengo-tyyppiset koirat näyttäytyvät joidenkin koirien ulkonäössä, vaikka varmuutta siitä ei tietenkään ole. Koirat kun löytyvät hyvin eri tavoin. Mielestämme on siten turhaa yrittää arvailla rotuja koiransa taustalla, sillä ne ovat useimmiten monen yhtälön summia ja rodut taustalla ovat saattaneet jo kauan sitten sekoittua toisiinsa. Vaikka koirassa olisi siis jotain ulkoisia piirteitä, se ei kerro koko totuutta. Poikkeuksena selkeät tapaukset, kuten esim. kehnolta kasvattajalta laillisesti takavarikoidut yksilöt. Yleisesti ottaen rotuja, joita Portugalissa näkee katukuvassa eniten monirotuisten jälkeen ovat mm. podengo, labradorinnoutaja, jackrussell, yorkshirenterrieri, bretoni, isot portugalilaiset laumanvartijarodut (+50 kg), weimarinseisoja, beagle, cockerspaniel, pitbull, saksanpaimenkoira, portugalin paimenkoira (serra de aires), bordercollie, australianpaimenkoira, jne. Riippuen myös siitä, ollaanko maalla vai kaupungissa.
  • Minkä kokoinen pentukoira on aikuisena?
    Pennut on otettu tarhalle talteen hyvin erilaisin tavoin. Toisinaan tien varteen roskapussissa heitettynä, pahvilaatikossa tarhan portille jätettynä, tai emänsä kanssa pelastettuna - vain muutamia esimerkkejä antaaksemme. Erityisesti ilman äiti-koiraa, on mahdotonta sanoa, minkä kokoinen rescuepennusta aikuisena tulee. Varauduthan kaikkeen, mikäli toiveissasi on nuori pentu! Pennut matkaavat Suomeen viranomaisohjeistusten mukaisesti vasta rabies-rokotteen saatuaan (aikaisintaan 4 kk iässä).
  • Sopiiko rescuekoira lapsiperheeseen?
    Olemme adoptoineet menestyksekkäästi useita koiria, niin pentuja kuin aikuisia, lapsiperheisiin. Lapsiin suhtautuminen testataan näissä tapauksissa tarhalla etukäteen, mutta korostamme, että kotiutuminen ja turvallisen ympäristön mahdollistaminen molemmille, sekä lapselle että koiralle, on vanhempien vastuulla. Otathan huomioon ainakin seuraavaa, oli kyseessä mikä tahansa koira: - Koiraa ei lähestytä alussa sen syödessä tai nukkuessa - Silittäminen alussa aina aikuisen valvonnan alla - Lelua ei kannata koiralta ottaa, ellei varmuutta, miten koira reagoi - Koiraa ei saa käsitellä retuuttaen - Koiralle tulee mahdollistaa tilaisuus paeta stressaavaa tilannetta (esim. lasten riemukkaat ja eloisat synttärit), jos se sitä vaatii - Lapsi voi kuljettaa koiraa hihnassa vasta, kun perheen aikuinen katsoo, että molemmat (koira ja lapsi) ovat siihen valmiita - Nopeita liikkeitä tulisi koiran läheisyydessä välttää Kaikkiin näihin seikkoihin tulee ja pystyy itse koulutuksella vaikuttamaan.
  • Voiko koiran adoptoida kissatalouteen?
    Olemme adoptoineet menestyksekkäästi lukuisia koiria talouteen, jossa on ollut ennestään aikuinen kissa tai kissoja. Kissoihin suhtautumisen testaamme koiralta tarhalla etukäteen. Ethän kuitenkaan ota turhia riskejä kotona, annat eläinten rauhassa - päivien ja viikkojen saatossa - tutustua toisiinsa. Näin varmistetaan paras lopputulema. Netistä löytyy paljon vinkkejä kissan ja koiran sopeuttamiseen saman lauman jäseniksi.
  • Siniset silmät kissalla. Ovatko nämä rotukissoja?
    Portugalissa on kissoissa paljon siamilaisperimää, mistä sinisten silmien arvellaan maassa periytyvän. Toisinaan jotkin kissat näyttävät hämmästyttävästi puhtailta rotukissoilta, sitä kuitenkaan olematta. Tämä voikin olla vaihtoehto, jos olet mieltynyt tietynlaiseen kissaan, mutta sen ei tarvitse olla puhdas rotukissa. Monasti kissat Portugalissa ovat hyvin sosiaalisia, seurallisia ja aika usein myös kovia juttelemaan. Toki kaikenlaisia löytyy ja mahtuu maailmaan. Tähän mennessä adoptoidut kissat ovat sopeutuvat erinomaisesti myös koiratalouksiin. Mielestämme portugalilaisissa kissoissa, kuten koirissakin, on jotain hyvin erityistä.
  • Onko koira tai kissa leikattu (eli kastroitu tai sterilisoitu)?
    Kaikki aikuiset rescuet sterilisoidaan tai kastroidaan ensi töiksi Portugalissa tarhalle saavuttuaan. Pois lukien tiineet tai imettävät nartut. Ne sterilisoidaan pentujen kotiuduttua tai adoptoijan toimesta myöhemmin, kun hormonit tasoittuneet. Lähtökohtaisesti kuitenkin lemmikit saapuvat omistajalleen valmiiksi kastroituina / sterilisoituina tai sitä velvoitetaan adoptoijan taholta sille osoitettuna aikana (esim. pennut). Adoptoiduilla koirilla tai kissoilla ei tule tehdä Suomessa pentuja.
  • Milloin sopiva lemmikki saapuu Suomeen?
    Toimintamme on hyvin pienimuotoista ja rescueita kuljetetaan Suomeen muutamia kertoja vuodessa, pieni määrä kerrallaan. Kaikilla Suomeen tuoduilla eläimillä on jo koti valmiina. Kannattaa olla siis ajoissa liikenteessä, jos mielit odotuslistalle! Huomioithan, että kuljetuksien aikatauluun ei voi vaikuttaa ja lemmikki tulee noutaa etukäteen ilmoitettuna ajankohtana. Olethan siis joustava ja asetat aikataulusi sen mukaan. Sopivan rescuen löydyttyä tulee adoptointi tapahtua pikaisesti, koska jokainen tarhalla vietetty päivä on liikaa sekä riski karvaystävällesi. Tarhat ovat hyvin stressaavia ympäristöjä elää, eikä seuraavasta "sellikaveristakaan" voi varmuudella tietää. Emme tästä syystä myöskään säilö eläimiä tarhalla kuukausitolkulla turhaan, jos hyvä koti löytyisi nopeammin muualta. Otathan siis yhteyttä siinä kohtaa, kun olet jo harkinnut asiaa ja päättänyt tarjota kodittomalle eläimelle kodin sekä uuden mahdollisuuden arvokkaaseen elämään. Lemmikin noutaminen itse Lissabonista on myös vaihtoehto - ikimuistoinen sellainen! Pääset vierailemaan kanssamme tarhalla, josta uusi perheenjäsenesi saapuu, ja samalla näet, mistä kaikki on saanut alkunsa. Järjestämme kuljetukset ja päivän yhdessä, ennalta sovitun aikataulun mukaan. Tässäkin tapauksessa organisoimme kanssasi lemmikin lennon ja hoidamme sille tarvittavat dokumentit. Mikäli et halua tai pääse vierailemaan tarhalla, mutta olisit kiinnostunut noutamaan lemmikin (esim. lomamatkan yhteydessä) paikan päältä Lissabonista, järjestämme lemmikin lentokentälle lentosi aikataulun mukaan ja avustamme prosessissa samaan tapaan. Meiltä on Lissabonin lentokentällä aina apunasi henkilö paikalla.
  • Miten voin varmistua taudin aiheuttajista tms?
    Suomen tuontimääräykset toisesta EU-maasta (Portugali) velvoittavat voimassa olevaa lemmikkieläinpassia, terveystarkistusta matkaa varten, rabiesrokotusta ja ekinokokkus matolääkitystä lähtömaassa tietyn ajan puitteissa ennen matkustusta. Tämän lisäksi kaikki kauttamme adoptoidut koirat kuitenkin myös testataan Portugalissa seuraavien tartuntatautien varalta; leishmania (latinankielinen nimi) punkkikuume (latinankielinen nimi) parvovirus (latinankielinen nimi) sydänmato (latinankielinen nimi) Tuomme Suomeen ainoastaan Portugalissa negatiiviseksi testattuja eläimiä sydänmadon ja leishmanian osalta. Huomioithan, että mikään testi ei ole kuitenkaan 100% ja eläin voi osoittautua positiiviseksi myöhemmin, toisinaan pitkänkin itämisajan käsittäviin tauteihin (leishmania ja sydänmato). Tämä on harvinaista, mutta mahdollisuus siihen piilee. Kissat testataan FIV:n osalta, joka on Aidsin tyyppinen sairaus kissoilla. Portugali on Suomen tavoin rabiesvapaa EU-maa, joten raivotautia ei eläimiltä testata, ellei adoptoija erikseen sitä toivo. Luustokuvia eläimiltä ei oteta tuontia varten, mutta leikkaus-/sairaustapauksissa kuvat voidaan tarpeelliseksi katsotuista paikoista ottaa. Esteettisiä toimenpiteitä, kuten hammaskiven poisto, voidaan adoptoijan pyynnöstä ja lisäkulusta tehdä jo lähtömaassa. Lemmikit luovutetaan sen hetkiseen terveydentilaan ja yleisiin terveystarkistuksiin pohjaten. Adoptoija on sitoutunut huolehtimaan lemmikistä odotetulla tavalla ja on vastuussa kaikista koiran tai kissan elämän varrella ilmaantuvista terveysseikoista eläimen adoptoiduttuaan.
  • Voinko tulla vierailemaan tarhalla ja päättää paikan päällä, minkä eläimen adoptoin?
    Terveydentilatutkimukset, tuontimääräykset ja lennon järjestäminen ottavat useamman viikon aikaa, mistä syystä eläintä ei voi päättää vasta tarhalla vieraillessaan. Ellei ole halukas noutamaan lemmikkiä myöhemmin tai sille löydy tilaa myöhemmästä kuljetuksesta. Mikäli asut Portugalissa tai vietät maassa syystä tai toisesta pidemmän aikaa, voi eläimen adoptoida tarhalta pikaisemmin.
  • Minkälaisiin haasteisiin olette Portugalin rescuekoirien kanssa kotiutumisessa törmänneet?
    Esimerkkejä tietoomme tulleita sopeuttamisen ja kotiuttamisen aikana ilmenneitä haasteita, jotka voidaan ajatella johtuvan eläimen taustasta; Varautuneisuus / pelkoa ihmisiä tai ympäristöä kohtaan Valitettavan monilla aikuisista koirista ei ole hyviä kokemuksia eritoten miehistä. Toisinaan tällainen aristeleva käytös voi esiintyä myös tietyn ikäisiä, oloisia tai näköisiä ihmisiä kohtaan. Koska emme tiedä tarkkaan, mitä koira on kokenut, tulee sille antaa aikaa sopeutua kaikkiin perheenjäseniinsä omalla ajallaan. Toisinaan tämä voi viedä viikon, joskus puoli vuotta. Sitkeys ja kärsivällisyys kuitenkin aina palkitaan. Myös ympäristössä piilevät erinäiset asiat (kuten liikennevälineet, lenkkeilevät ihmiset, liikennemerkit, jne), samoin koti, voivat kaikki tulla täysin uutena koiralle ja useimmiten tulevatkin. Turvallinen alusta on kaiken a ja o, ja että asioille annetaan aikaa. Palkitaan pelottavissa tilanteissa hyvästä ja toivotusta käytöksestä. Olemme myös listanneet adoptiomanuaaliin asioita, joita tulisi huomioida / välttää ensimmäisten päivien ja viikkojen aikana. Hihnassa kävely Useimmat koirat eivät ole koskaan kävelleet hihnassa tai lenkkeilleet ihmisen kanssa iedellisessä elämässään Portugalissa. Tämä tulee koiralle siis opettaa. Sisäsiisteys ja tapakasvatus Myös aikuiset koirat tulee opettaa sisäsiistiksi, sillä useimmat eivät ole koskaan eläneet sisätiloissa vaan kenties takapihalla / vapaana. Täten myös tapakasvatukseen liittyvät seikat on huomioitava (ruokailut omasta kiposta määrättyinä aikoina, paikat ja tasot, joihin ei saa kajota, tuhoaminen, ikkunat ja ovet kiinni pakenemisen varalta, koiraa ei saa laskea hihnasta vapaaksi, jne). Eroahdistus Koirat (pennut ja aikuiset) tulee kaikki opettaa yksinoloon pikku hiljaa ja osissa, kun koira on ensin sopeutunut uuteen kotiinsa. Samaan tapaan, mitä mitkä tahansa koirat. Autoilu Toiset koirat saattavat pelätä tai voida alussa pahoin autoillessaan. Koira ei leiki tai syö luita Lelut ovat monesti täysin vieras käsite rescuekoiralle, joka on elänyt hyvin erilaisen elämän, mitä pennusta ihmisen kanssa "kotikoirana" elänyt koira (tai kissa). Leikkiminen tulee sille täten opettaa ja kannustammekin yhdessä puuhasteluun sekä leikkimiseen, kun koira on siihen henkisesti valmis. Myös luut aiheuttavat monille koirille kummaksuntaa, mutta oppivat kyllä nauttimaan näistä elämän herkkuhetkistä. Turvallisia, kalvettavia luita kannattaakin olla aina tarjolla. Niiden pureskelu lievittää koiran stressiä ja ovat hyvää tekemistä yksin jäädessä tai rennompina päivinä.
bottom of page